keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Pakolaiskiintiön karsiminen voi lisätä ihmissalakuljetusta


Jolleivät kurjimmissa oloissa sinnittelevät pakolaiset pääse Suomeen virallista reittiä YK:n pakolaisjärjestön ja valtion sopimina kiintiöpakolaisina, he pyrkivät tänne keinolla millä hyvänsä - vaikka rikollisten ihmissalakuljettajien matkassa.


Näin alkaa HS:n juttu pakolaiskiintiön poistamisesta 24.2.2010. Tämä on toimittajan mukaan tiivistys siitä miten Astrid Thors ja sisäministeriön virkamies Arja Kekkonen vastaavat ministeri Paavo Väyryselle. Kuulostaa aivopierulta ja lisäksi haisee siltä. Kumma juttu, sillä viimeaikojen pakolaistulvaa on selitelty nimenomaa sillä, että sana maailmalla on levinnyt Suomesta. Eli toisinsanoen leväperäinen maahanmuuttopolitiikka on ruokkinut itseään. Nyt sitten käännetäänkin, että pakolaiskiintiön vähentäminen johtaisi myös samaan. Jutussa mainitaan kiintiöpakolaisten valintamenetelmistä:

Kekkosen mukaan tarkoituksena oli valita yksin eläviä naisia lapsineen. Matka toteutettiin vasta loppuvuodesta, jolloin hädänalaisimmat olivat jo päässeet eteenpäin eivätkä suomalaiset löytäneet suunnittelemaansa määrää naisia ja lapsia


Kaikkein hädänalaisimmilla ei pitäisi kaiken järjen mukaan edes olla varaa maksaa ihmissalakuljettajille. Lisäksi kun on käytetty esimerkkinä raiskattuja naisia ja lapsia, niin nykydiskurssissa alkaa väkisinkin haista rivien välistä ideologiat. Voisiko paatuneinkaan rasisti vastustaa muutaman raiskatun naisen ja lapsen päästämistä turvaan? What about the children on siirretty onnistuneesti väkivaltapeleistä maahanmuuttoon. Jutun lukijan kuuluukin tuntea syyllisyyttä maailman pahuudesta ja lievittää sitä olemalla vastustamatta pakolaispolitiikkaa.

Jos jätettäisiin ottamatta kiintiöpakolaisia, niin laittomien maahanmuuttajien määrä ei suinkaan nousisi, vaan se korkeintaan laskisi sanan kiertäessä vähemmän maailmalla. Thors sanoo, että pakolaisille on tärkeää antaa pakolaiskiintiön avulla signaali, että heillä on muitakin vaihtoehtoja kuin lähteä epätoivoiselle matkalle ihmissalakuljettajien mukaan. Signaalin Thors kyllä lähettää maailmalla, mutta olen täysin erimieltä signaalin tulkinnasta maailmalla.

Sinnemäkeä on haastateltu jutussa ja esiin pistää tämä:

On totta, että kaikki maat eivät ota kiintiöpakolaisia, mutta se on valittu Suomen tavaksi kantaa vastuuta hyvin haavoittuvaisista ihmisistä. Meille on luontevaa kantaa tällä tavalla vastuuta maailman pakolaisongelmasta. Ja kun maailman pakolaisongelma ei ole ainakaan pienentymässä, ei kai Suomen vastuukaan voi pienetä.


Artikkelissa on esitetty taulukko top 25 kiintiöpakolaisia ottavista EU-valtioista. Suomi on sijalla 3. Meillä on siis Sinnemäen mukaan hyvin suuri vastuu maailman pakolaisista. Entäs miten me olemme sen vastuun saaneet? Yleensä vastuuseen joudutaan tekojen takia. Jos pudotan maljakon lattialle tai ajan suojatiellä jalankulkijan yli, olen vastuussa maljakon korvaamisesta tai yliajosta. Mutta mikä on se mekanismi, joka asettaa Suomen ja suomalaiset vastuuseen vaikkapa kongolaisista? Ja jos kerran vastuumme on EU:n kolmanneksi suurin, niin minulta ainakin on jäänyt jotain huomaamatta, sillä kyllähän tällainen vastuun määrä pitäisi jossain korreloidakin.

Lisäksi ajatus kiintiön säilyttämisestä laittoman maahanmuuton perusteella on aivan perverssi ja kuuluu samaan joukkoon maahanmuuton väistämättömyyden kanssa. Onko maahanmuuton väistämättömyys jo samalla tasolla kuin alkoholi ja kieltolaki tai suhteet Neuvostoliittoon? Vaatii todellista lapsenuskoa auktoriteetteihin, jos logiikka on sama. Paasikivi-Kekkosen vetämään suomettumispolitiikkaan sokeasti uskovia ihmisiä riitti myös aikanaan ja ilmeisesti kyseinen mekanismi ei ole kadonnut yhteiskunnasta mihinkään.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Natsismi nousee Ruotsissa?

HS raportoi Malmöstä pakenevista juutalaisista. Uutinen on kahdellakin tavalla ällöttävä. Ensinnäkin tietysti kyseessä on monikulttuuria raaimmillaan, jossa osan väestöstä on muutettava pois. Toisekseen itse uutisen takia. Jutussa ei mainittu puolella sanallakaan antisemitismin taustoista. Onko kyseessä uusnatsit vai jokin muu? Lisäksi jutussa haastateltu Marcus Eilenberg uskoo ongelman leviävän muualle Ruotsiin ja aikoo muuttaa siksi Ruotsista pois. Tästä voisi päätellä, että antisemitismi on tai tulee oletettavasti olemaan koko Ruotsissa ilmenevä ongelma. Ruotsalaisten pitäisi varmaankin irtisanoutua yhä pontevammin antisemitismistä ja tuntea syyllisyyttä moisesta.

Onneksi kuitenkin on alkuperäinen lähde, jossa sellainen vähäpätöisyys kuin tausta on mainittu:

One reason that anti-Semitism is worse in Malmö than in other cities, David explains, depends on the proportion of Muslim population and a higher degree of radicalism.
- Many have low education, living cramped and no work. The basis of the problem is a broken integration. Ilmar Reepalu has failed completely.

Ylläoleva lainaus on koneellisesti käännetty. Toinen lähde mainitsee:
When asked to explain why Jewish religious services often require security guards and even police protection, Reepalu said much of the violence directed toward Malmö’s Jewish community come from members of extremist right-wing groups, a theory which baffles Sieradzki.

“I’m not saying we don’t have problems with neo-Nazis, but the threats aren’t as concrete,” he explained.

“More often it’s the far-left that commonly use Jews as a punching bag for their disdain toward the policies of Israel, even if Jews in Malmö have nothing to do with Israeli politics.

“It’s shameful and regrettable that such a powerful politician could be so ignorant about the threats we face.”

In addition to the far-left, Sieradzki said that a “very small segment” of the city’s growing population of Muslim immigrants from Arab countries in the Middle East are also responsible for growing anti-Semitism.

“This is a small group of extremists who have decided to go after Jews wherever they are in the world and regardless of their relationship to Israel,” he said.

Kaupungin pormestarin (Reepalu) mielestä väkivaltaa ja uhkailua harjoittaa äärioikeisto, kun taas juutalaisten mielestä äärioikeiston uhka ei ole niin konkreettinen, kuin äärivasemmiston ja muslimimaahanmuuttajien ja lisäksi poliitikot eivät tee mitään. Tämähän on kuin meillä Suomessa. Tai no juuri tässä tapauksessa HS päätti olla mainitsematta taustoista yhtään mitään. Ilmiselvistä syistä, mutta olisi ollut sitten suotavampaa olla julkaisematta koko juttua. Tällainen kiusallisten ja poliittisesti epäkorrektien taustojen poisjättäminen kuitenkin iskee sormille, sillä varsinkin netissä alkuperäinen uutinen kaivetaan hetkessä esille.

Poliittisesti korrektille uutisoinnille tällaiset uutiset ovat selvästi liian vaikeita. Tämähän on kuin kertoisi iltasatua lapsille kahdesta pupusta, jossa suden sijasta toinen hellyyttävä ja suloinen pupu yrittääkin syödä toisen. Sadun kertoja ei voi kertoa satua sellaisenaan kuin se on, vaan täytyy jotenkin jättää pois lapselle sopimattomat kohdat ja toivoa ettei lapsi huomaa, että tarina ei täsmää alkuunkaan. Mielellään vielä niin, että lapsi kuvittelee suden yrittäneen syödä molemmat puput.